Blogi

14.11.2019

Tavata Suomen suurimmassa työelämätapahtumassa

Syke kuunteli kävijöitään ja vastasi uudella palvelulla

Syke on yrityselämän, kuntien ja oppimisen yhdistävä työelämätapahtuma. Edellisen vuoden asiakaspalautteista oli noussut esiin toive verkostoitumissovelluksesta. Tavata täytti tämän toiveen.

Lähes 2000 kävijää osallistui Mikkelissä järjestettävään Syke 2019 - työelämätapahtumaan. Tänä vuonna kävijöillä oli mahdollisuus nähdä etukäeen muut osallisujat, ja sopia tapaamisia paikan päälle Tavata-sovelluksella. Tapahtuman tuottaja Saara Vauhkonen on tyytyväinen tapahtuman uuteen lisäpalveluun. Hänen mukaansa osallistujien keskinäinen verkostoituminen on tapahtumien merkittävin anti kävijälle. Verkostoitumisen kautta pääsee luomaan uusia juttuja ja virittelemään uudenlaisia yhteistyökuvioita.

Tavata_Syke Sykkeessä tapaamisille oli varattu oma alue, jossa oli numeroidut pöydät ja taustalla pyöri ajastinkello, joka piti yllä pikatreffien rytmiä. Toki juttua jatkettiin pidempään, jos vain molemmilla osapuolilla oli aikaa. Saara Vauhkonen kertoi itsekin käyneensä kahdesti treffeillä ja oli oikein tyytyväinen tapaamisten antiin.

Molemmat oli erittäin hyviä ja miellyttäviä, sekä sellaisia ettei ne olisi ilman sovellusta tulleet kohdalle. Se onkin sovelluksen hienous, se mahdollistaa kohtaamisen ihmisten kanssa, joita ei muuten tulisi kohdatuksi",  Vauhkonen summaa kokemustaan.

Tavata valikoitui Sykkeen verkostoitumissovellukseksi selkeytensä ja hyvän asiakaspalvelunsa johdosta. Tuottaja Saara Vauhkonen kiittelee Tavatan tiimiä vaivattomasta ja helposta yhteistyöstä. ”Heiltä sai kaikki tarvittavat materiaalit ja valmiit sähköpostipohjat, mikä helpotti tapahtuman järjestäjän työtä merkittävästi.” Vauhkonen kertoo.

Tällä kertaa Tavata oli käytössä suuressa työelämätapahtumassa, mutta Vauhkonen voisi ajatella Tavatan käyttöä esimerkiksi rekrytointitapahtumassa tai vähän kevyemmissäkin tapahtumissa. Sillä niinhän se on kuten Saara Vauhkonen kiteyttää:

”Kaikki uudet hyvät ideat lähtevät hyvästä kohtaamisesta.”

Tavata_Syke (7).jpg

 

Tavatan tiimi avustaa sinua.

Ota yhteyttä - tehdään Tavatasta myös sinun työvälineesi!

sales@tavata.events
044 241 8287