Blogi

04.8.2022

Harjoittelussa Tavatalla - Kiamilla ja Miia

Tavatalla viisi kuukautta harjoittelussa olleet Miia ja Kiamilla päättävät harjoittelunsa tähän viikkoon, elokuun alkuun 2022. Tieto- ja viestintätekniikan insinööreiksi LAB-ammattikorkeakoulussa opiskelevat Kiamilla ja Miia ovat työskennelleet Tavatalla hiukan erilaisten tehtävien parissa; Miia ohjelmoinnin sekä kehityksen, ja Kiamilla mediatekniikan puolella. Istahdimme kaksikon kanssa alas keskustelemaan kuluneista harjoittelujaksoista - mitä harjoitteluista jäi käteen ja millaista oli olla Tavatalla töissä?
 

Miten päädyit Tavatalle harjoitteluun?

IMG-20220310-WA0000.jpgMiia (kuvassa): "Ilmoituksen Tavatalla avoinna olevasta ohjelmoinnin ja kehityksen harjoittelupaikasta huomasin kouluni Moodlesta - laitoin heti hakemuksen menemään, sillä paikka ja työtehtävät kuulostivat kiinnostavilta ja juuri minulle sopivilta. Siitä sitten haastattelua kohti ja paikkahan sieltä minulle avautui. Heti alkuun kävin koko porukan kanssa lounaalla hieman tutustumassa kaikkiin, ja seuraavalla viikolla alkoikin jo itse harjoittelujakso."

Kiamilla: "Kun hain Tavatalle harjoitteluun ja haastattelujen jälkeen puhelin soi, kuulin, että hakemani harjoittelupaikka olikin mennyt jo toiselle. Onneksi tämä ei kuitenkaan ehtinyt harmittamaan pitkään, sillä minulle tarjottiinkin harjoittelupaikkaa, joka sopi vielä paremmin omiin kiinnostuksen kohteisiini. Tavatan palveluita en aiemmin ollut käyttänyt, nimi oli kuitenkin tuttu ja tiesin, että koulumme oli järjestänyt tapahtumia Tavata-alustaa hyödyntäen. Harjoitteluni alkoi maaliskuussa 2022. Nyt viisi kuukautta myöhemmin aika tuntuu hurahtaneen hurjan nopeasti uutta oppiessa ja kokiessa."

Mitä olet päässyt harjoittelussa tekemään?

Miia: "Olen päässyt kehittämään ja testaamaan Tavatan web-sovellusta. Testaus on tapahtunut sekä manuaalisesti että automatisoidusti niin sanottua robottia käyttäen. Tätä robottia pääsin myös itse kehittämään eteenpäin. Mielenkiintoisinta omissa hommissa on ollut ehdottomasti kehityspuoli ja koodin kanssa väkertäminen, sillä siinä itseään saa haastaa ja toki pääsee käytännössä toteuttamaan opittuja asioita. Tässä hommassa oppiminen ei lopu koskaan kesken!"

Kiamilla (kuvassa): "Opintoni LAB-
ammattikorkeakoulussa on suuntautMicrosoftTeams-image (15).jpgunut mediatekniikan puolelle ja harjoittelussa Tavatalla olenkin päässyt hyödyntämään sekä syventämään opittuja taitoja uudella tavalla – työpäivinä olen milloin ollut kameran takana kuvaamassa videomateriaalia, milloin työpöytäni ääressä editoimassa video- ja kuvamateriaaleja tai sitten suunnittelemassa ja muokkaamassa Tavatan verkkosivuja. Harjoittelussa Tavatalla olen päässyt kokeilemaan ja opettelemaan myös itselleni täysin uusia asioita. Esimerkiksi saavutettavuusvaatimukset olivat aiemmin terminä tuttu, mutta niiden läpikäyminen kohta kerrallaan olikin yllättävän monivaiheista ja aikaa vievää, mutta mielenkiintoista! Tehdessä kuitenkin oppii ja monesti huomaakin, miten paljon on matkan varrella kehittynyt, ja miten työn laatu sekä siihen käytetty aika paranee jatkuvasti. 

Harjoitteluni aikana pääsin myös tutustumaan tiimin markkinointiin sekä teknisempään ohjelmointipuoleen, ja vaikka näiden osa-alueiden parissa harvemmin työskentelin, on ollut opettavaista seurata, miten asiat tällä puolella etenevät suunnittelusta eri työvaiheiden kautta lopulliseen toteutukseen. Ohjelmistoalan yrityksessä työt eivät koskaan lopu kesken, sillä aina voidaan keksiä uusia tapoja parantaa sovelluksen käyttökokemusta ja tarjota uusia ominaisuuksia vastaamaan asiakastarpeisiin."

Miten etätyöskentely on sopinut sinulle?

Untitled design (45).pngMiia: "Itselleni etätyöskentely on sopinut loistavasti, sillä etänä on helpompi aikatauluttaa omaa työpäivää, eikä toki työmatkoihinkaan mene aikaa. Tietysti välillä on kaivannut ihan livekontaktejakin, ja onneksi harjoittelun aikana on päässyt ihan kasvotustenkin näkemään muita tiimiläisiä. Pidimme myös usein tiimin palavereja. Tavatan tiimissä mahtavaa on myös se, että apua saa mihin tahansa asiaan saman tien, eikä tyhmiä kysymyksiä ole. Tavatan porukalla on myös loistava yhteishenki, ja tiimissä on ollut mahtavaa olla mukana niin etänä kuin livenäkin!"

Kiamilla: "Olen itse kyllä nauttinut siitä, että voin aamulla istahtaa omalle työpisteelle, laittaa kuulokkeet korviin ja vaipua kunnolla siihen omaan "editointikuplaani", jossa on sellainen hyvä tekemisen rytmi ilman häiriöitä. Harjoitteluni aikana koskaan ei kuitenkaan tullut sellainen olo, että olisin yksin - työkavereilta on aina saanut apua aina pikaisesti, kun sitä on tarvinut. Tiimityöskentelystäkin kyllä pidän, ja on ollut kiva välillä tehdä hommia jonkun kanssa, varsinkin ideointi tuntuu sujuvan aina paremmin porukassa."

Yhteenvetona ajatukset harjoittelujaksostasi?

Miia: "Tavatalla olen vihdoin löytänyt sen, mitä todella haluan tehdä tulevaisuudessa. Olen oppinut valtavasti harjoittelujakson aikana ja oli mukava päästä käytännössä toteuttamaan koulussa opittuja asioita. Omasta mielestäni valitsin juuri sopivan harjoittelupaikan, sillä palaset alkoivat loksahtelemaan paikoilleen. Erityisen mahtavana näin myös sen, että pienistäkin asioista sai positiivista palautetta, mikä motivoi entisestään ja sai tajuamaan, että hei, kyllä minä osaan. Tästä on hyvä lähteä eteenpäin!"

Kiamilla: "Koulusta harjoitteluun siirtyminen on ollut mieluisaa vaihtelua, sillä on oppinut paljon asioita, joita ei muuten olisi tullut opittua. On ollut palkitsevaa päästä aloittelemaan ja tekemään niitä oman alan hommia sekä huomata, että kyllä sitä jotain on tullut opittua vuosien varrella ja osaamista löytyy. Tästä on hyvä jatkaa ja kehittää itseään tulevaisuudessakin!”

 

Kirjoittaja:

Kristina Mustonen