Blogi

09.7.2020

10 vinkkiä tapahtumissa verkostoitumiseen

Verkostojen merkitys liiketoiminnalle on suuri ja uusia mahdollisuuksia oman toimintansa kehittämiseen löytää parhaiten aktiivisesti verkostoitumalla. Toimintamalli ei ole uusi, mutta nykyään esimerkiksi tapahtumissa verkostoituminen voi olla entistäkin tehokkaampaa ja helpompaa digitaalisten palveluiden avulla, tavattiin sitten fyysisesti tai virtuaalisesti. Joskus voi olla vaikea päästä verkostoitumisessa alkuun. Olemme keränneet 10 hyödyllistä vinkkiä tapahtumissa verkostoitumiseen, joista voi olla sinulle hyötyä etenkin, kun livetapahtumat pian ovat taas mahdollisia. 

1. Kenet haluat tavata?

Mieti etukäteen, kenet haluat tavata. Sinulla ei luultavasti ole aikaa tavata kaikkia, joten mieti, oletko etsimässä uusia yhteistyökumppaneita, asiakkaita, rahoitusta, osaajia, tai jotakin muuta? Näin varmistat itsellesi tehokkaat kohtaamiset. ⠀ ⠀

2. Tutustu etukäteen muihin osallistujiin

Osallistujalistan avulla voit tutustua muihin jo etukäteen ja miettiä kenen kanssa haluaisit verkostoitua ja keskustella yhteistyömahdollisuuksista. Mitä tarjottavaa sinulla olisi, ja kenelle? Mikäli tapahtumassa on käytössä verkostoitumissovellus, tämä käy entistä helpommin ja käytössäsi on paljon enemmän tietoa, kuin pelkkä osallistujan nimi. 

3. Ole avoin uudelle

Tapaa tapahtumassa ainakin yksi täysin uusi ihminen, vaikka toimiala ei olisi sinulle tuttu. Voit nimittäin oppia häneltä jotain täysin uutta ja hyödyllistä. Tapaa rohkeasti myös joku, jonka kanssa haluat keskustella mahdollisesti uusista ideoista, ja jolle sinulla on tarjottavaa. 

4. Uskalla tehdä aloite 

Haluaisitko löytää tapahtumista uusia kontakteja tai yhteistyömahdollisuuksia? Se onnistuu, kun olet itse erittäin aktiivinen etsiessäsi tietoa muista osallistuvista ihmisistä ja kontaktoimalla heitä. Aloita rohkeasti keskustelu kiinnostavien ihmisten kanssa!

5. Aloita keskustelu jo ennen tapahtumaa

Tutustu tavoittelemiisi ihmisiin etukäteen verkossa, esittele itsesi ja kerro, miksi olisi kiva tavata. Kun keskustelu on aloitettu jo ennen tapahtumaa, kynnys paikan päällä on huomattavasti matalampi ja tapaaminen voi alkaa rennoissa merkeissä!

6. Valmistaudu tapaamiseen

Tapahtumissa tapaamiset voivat olla melko lyhyitä, joten eniten hyödyt, kun otat jo etukäteen selvää, kenet olet tapaamassa ja mitä yhteistä teilllä voisi olla. Myös vastapuoli varmasti arvostaa, jos olet kiinnostunut hänestä ja keskustelun ei tarvitse alkaa esimerkiksi yrityksen perusasioiden kuvailusta. Olit sitten pienyrittäjä, opiskelija, rekrytoija, toimitusjohtaja tai myyjä, hyvin valmistautuneena teet varmasti vaikutuksen paikan päällä. 

7. Tee vaikutus vartissa

Tapahtumissa tapaamiset ovat usein lyhyitä, joten valmistaudu tekemään vaikutus vartissa. Valmistele hissipuhe, joka ei ole liian pitkä (1-3 min) ja herättää mielenkiintoa niin tunnetasolla, kuin tarkoilla statistiikoilla. Onnistuneet asiakaskokemukset myös vakuuttavat aina. Hissipuheen osuus tapaamisesta on pieni, joten sen lisäksi kuuntele, keskustele, jaa ideoita ja osoita kiinnostusta!⠀

8. Tapahtuman jälkeinen yhteydenpito

Lyhyet kohtaamiset muuttuvat liikesuhteiksi tai aktiiviseksi verkostoitumiseksi, kun jatkat yhteydenpitoa myös tapahtuman jälkeen. Älä siis unohda ottaa yhteyttä pian tapahtuman jälkeen sen tiimoilta, mitä olette sopineet. 

9. Älä jää unohduksiin

Osallistu aktiivisesti myös tuleviin tapahtumiin, jotta voit ylläpitää verkostoasi ja tavata myös uusia tuttavuuksia. Pysy aktiivisena sosiaalisen median kanavissa, esimerkiksi LinkedInissä on omia ryhmiä, jotka liittyvät tapahtumiin ja verkostoitumiseen.

10. Varmista, että Tavata on käytössä 

Kun varmistat, että tapahtumassa on Tavata-sovellus käytössä, on kaikki vinkit 1-9 mahdollista ja ennen kaikkea helppoa toteuttaa! Tavatan avulla esittelet itsesi ja näet muut osallistujat jo etukäteen. Profiilista selviää nopeasti, mitä henkilö on tapahtumassa tarjoamassa tai etsimässä ja voit unohtaa loputtoman googlerumban osallistujiin tutustuessa. Aloitteen tekeminen on helppoa ja lähestyt ihmisiä tapaamiskutsun tai viestin muodossa helposti jo ennen tapahtumaa! Mikäli tapahtumassa ei ole vielä Tavata käytössä, vinkkaa tästä järjestäjälle tai meille! 

Koska seuraavan kerran olet osallistumassa tapahtumaan virtuaalisesti tai ihan livenä? Testaa ainakin osaa näistä vinkeistä ja anna uusille tuttavuuksille mahdollisuus. Jo yksikin onnistunut kohtaaminen tuo tulosta!

Tavata-verkostoituissovellus.jpg